Elokuvan tekijä vieraita paikalla, Norjalainen ohjaaja Irene Kaltenborn.

Irene Margrethe Kaltenborn (s. 1997) on norjalainen ohjaaja, taiteilija ja tuottaja. Hänellä on
maisterintutkinto Malmön taideakatemiasta, ja hän tekee elokuvia, jotka käsittelevät syvällisesti
historiaa, luonnonilmiöitä, yhteiskunnallisia ilmiöitä ja ajankohtaista keskustelua. Hän ohjasi
ensimmäisen elokuvansa “Choreographies Towards Loss” vuonna 2024, ja se on esitetty
festivaaleilla ja taideinstituutioissa ympäri maailmaa. Hän on myös perustanut Vidåpne Øyne
-tuotantoyhtiön, joka on erikoistunut innovatiivisten dokumenttielokuvien tuotantoon.
Tiivistelmä
”Jos on inhimillistä laittaa jotain, mitä haluaa – koska se on hyödyllistä, syötävää tai kaunista –
laukkuun tai koriin... niin olen sittenkin ihminen”, kirjoitti Ursula K. Le Guin.
Hänen maailmankatsomuksensa ja muiden naisajattelijoiden innoittamana elokuvantekijä Irene
Kaltenborn kutsuu meidät rikkaalle filosofiselle ja aistilliselle (uudelleen)löytämisen matkalle
Suomen syviin metsiin. Ottaen lähtökohdakseen suomalaisen ja karjalaisen kansalliseepoksen
Kalevalan luomismyytin – jossa maailma syntyy ei valloituksen, vaan laulun ja orgaanisen
kehittymisen kautta – ”The Mother Age” pohtii vaihtoehtoisia alkuperiä ihmiskulttuurille.
Le Guinin uudistaman käsityksen vallasta ja yhteistyöstä vaikutteita saaneena elokuva haastaa
vallitsevan narratiivin, jonka mukaan veitsi oli ensimmäinen ihmisten tekemä työkalu. Kivi kestää,
kun taas orgaaniset materiaalit hajoavat, mutta voisiko olla olemassa rinnakkainen kehityshistoria,
joka ei juurru hallintaan ja kilpailuun, vaan huolenpitoon, rinnakkaiseloon ja vastavuoroisempaan
suhteeseen elävän maailman kanssa?
Ohjaajan lausunto
Viisi vuotta sitten Ursula K. Le Guinin essee ”The Carrier Bag Theory of Fiction” käänsi maailmani
ylösalaisin. Sain käsiini tämän lyhyen mutta mullistavan tekstin aivan liian myöhään elämässäni,
mutta kuitenkin täydellisellä hetkellä. Le Guin sai minut ymmärtämään, että siitä lähtien, kun esiisämme
astuivat maan päälle, olemme seuranneet yhtä ainoaa, yhteistä kertomusta. Jos
tarkastelemme arkeologisten löytöjen varhaisimpia merkintöjä, jäljellä on pääasiassa kiviveitsiä ja
-kirveitä – orgaanisia materiaaleja löytyy harvoin, koska ne hajoavat maan alla.
Käsityksemme historiasta perustuu löytämiimme jälkiin. Vaikka veitset ja kirveet ovat
välttämättömiä työkaluja, niillä on väkivaltaisia konnotaatioita, jotka viittaavat väkivallan ja
katkaisun historiaan. Minua todella hämmästytti, kuinka paljon nyky-yhteiskunta muistuttaa
varhaisilta ajoilta peräisin olevia esinejäänteitä, mukaan lukien niiden väkivaltainen potentiaali. Le
Guin puolustaa erilaista näkökulmaa. Hänen maailmankuvassaan kaikki alkaa kantokassista.
Mitenkähän voisi ylipäätään kantaa mitään ilman säilytysastiaa? Kassi ei ole pelkkä astia tai
työkalu, vaan se edustaa rinnakkaiselon käsitettä. Tätä ajatuskulkua seuraten aloin etsiä jälkiä
arkeologiasta, historiasta, kirjallisuudesta ja kansanperinteestä luodakseni elokuvan, joka
syventyisi näihin rinnakkaisiin kertomuksiin. Kaksi muuta kirjailijaa vaikutti tähän prosessiin: Elin
Wägner ja Elizabeth Fischer. Monin tavoin tämä elokuva on kunnianosoitus myös heille sekä
metsälle.
Metsä toimii tämän elokuvan kehyksenä, sillä se oli todennäköisesti yksi ensimmäisistä ihmisten
asuttamista elinympäristöistä. Astuessani tiheään suomalaiseen metsään tutustuin luomismyyttiin,
joka avaa Suomen ja Karjalan kansalliseepoksen Kalevalan – jossa maailma luodaan sekä
laulujen että elävien olentojen syntymisen kautta. Mitä syvemmälle menin, sitä selvemmäksi tuli,
että merkkejä tästä rinnakkaisesta menneisyydestä on kaikkialla. Siis jos vain päätämme etsiä
niitä. Elokuvantekijänä minulle oli tärkeää luoda aistillinen ja filosofinen elokuva, joka ei päätyisi
kilpailevaksi kertomukseksi, vaan kutsuisi katsojan hiljaiseen, mutta muovautuvaan
uudelleenajatteluun suhteestamme elävään maailmaan.
Haluan, että elokuva olisi kuin pieni siemen, jolla on potentiaalia kasvaa ajan myötä. ”The Mother
Age” on (uudelleen)löytämisen matka, joka kutsuu katsojat seuraamaan minua kapeaa polkua
pitkin metsään. Tämä on arvokkain lahja, jonka voin ohjaajana tarjota: aikaa ja tilaa katsojalle
miettiä asioita itse.